Työturvallisuuskortti maatalousaloilla
Maatalousaloille räätälöity Työturvallisuuskorttikoulutus vastaa maatilojen arjen tarpeisiin, palvelee kaikkia tiloilla työskenteleviä ja täyttää Työturvallisuuskortin oppimistavoitteet.
Työturvallisuuskorttikoulutuksessa osallistuja oppii ymmärtämään eri osapuolten työsuojeluvastuut ja yhteisten pelisääntöjen merkityksen, kun työnantaja käyttää, tilaa tai palkkaa ulkopuolista työvoimaa tai harjoittelijoita.
Mitä hyötyä maatilalle on Työturvallisuuskorttikoulutuksesta?
Kun kaikki maatilalla työskentelevät, niin omat kuin vieraatkin työntekijät, tiedostavat oman toimintansa vaikutukset työturvallisuuteen, ymmärtävät omat vastuunsa ja toimivat yhteisten pelisääntöjen mukaisesti, on huomattavasti helpompaa saada aikaan kaikille viihtyisä, sujuva ja turvallinen työpaikka.
Turvallisella työpaikalla jokainen voi tehdä työnsä ilman tapaturmia ja terveydellisiä haittoja, mikä on myös sosiaalisen ehdollisuuden keskeinen tavoite.
Meidän tilalla kaikki saavat tehdä työnsä turvallisesti.
Edellyttäessään Työturvallisuuskorttia kaikilta tilalle töihin tulevilta, maatilayrittäjä osoittaa oman arvostuksensa sille, että kaikki pääsevät terveinä ja vahingoittumattomina tilalta kotiin. Tämä luo positiivista yrityskuvaa ja helpottaa jatkossa ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta.
Mitä osallistuja saa Työturvallisuuskorttikoulutuksesta?
Työturvallisuuskorttikoulutuksessa käydään läpi maatilan tyypillisiä vaara- ja kuormitustekijöitä, miten niitä tunnistetaan ja miksi itse kannattaa olla aktiivinen havainnoimaan työympäristöä. Lisäksi selvitetään eri tahojen vastuut sekä jokaisen oma vastuu noudattaa turvallisia työtapoja.
Suoritettu kortti on myös osoitus työnantajalle siitä, että ymmärrät miten tärkeää on huolehtia paitsi omasta myös muiden turvallisuudesta toimiessamme samalla työpaikalla.
Mikä on yhteinen työpaikka?
Työturvallisuuslaki edellyttää, että pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja, esimerkiksi maatilayrittäjä, huolehtii eri työnantajien välisestä tiedonkulusta, töiden yhteensovittamisesta ja yhteisten pelisääntöjen luomisesta.
Maatilayrittäjän on tunnistettava ja arvioitava oman tilan vaarat ja tiedotettava niistä, mutta myös huolehdittava, että jokainen ulkopuolinen urakoitsija tekee saman omista töistään.
Mitä varten Työturvallisuuskortti on kehitetty?
Työturvallisuuskorttikoulutus edistää yhteistä turvallisuuskulttuuria työpaikoilla. Sen avulla varmistetaan kaikkien työpaikalla toimivien yhteinen perusymmärrys työturvallisuudesta – riippumatta taustasta ja työnantajasta.
Vuodesta 2003 alkaen Työturvallisuuskorttia on suoritettu jo yli kolme miljoonaa kertaa. Työturvallisuuskortin ovat kehittäneet suomalaiset teollisuusyritykset yhdessä työmarkkinajärjestöjen, vakuutusalan ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Alakohtaisia painotuksia on maatalouden lisäksi muun muassa sosiaali- ja terveysalalle, elokuva- ja tv-alalle, opetus-, sähkö- ja rakennusalalle.
Työturvallisuuskortin tavoitteena on varmistaa, että kaikilla on riittävä turvallisuusosaaminen ja että turvallisuus ymmärretään osaksi jokaisen työarkea.
Työturvallisuuskortti ei korvaa työnantajan velvollisuutta perehdyttää työntekijät tai muut tilalle töihin tulevat kyseisen työpaikan olosuhteisiin, tilakohtaisiin vaaroihin ja niiltä suojautumiseen.
Missä Työturvallisuuskortin voi suorittaa?
Maatalousaloilla on käytössä oma toimialakohtainen koulutusmateriaali, jonka ovat laatineet Työturvallisuuskeskus ja Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela. Lisäksi mukana suunnittelussa olivat Työtehoseura, Työterveyslaitos (Mytky) ja Luonnonvarakeskus (Luke).
Maatalousaloille suunnattua Työturvallisuuskorttikoulutusta järjestää esimerkiksi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela, joka tarjoaa koulutuksen omille asiakkailleen maksutta. Jokaisen yrittäjän kannattaakin käydä koulutus ensin itse ja laajentaa sitten koskemaan kaikkia tilalle töihin tulevia.
Kuka voi kouluttaa Työturvallisuuskorttia?
Työturvallisuuskorttikouluttajaksi pääsee suorittamalla Työturvallisuuskeskuksen järjestämän kurssinjohtajakoulutuksen. Päästäkseen koulutukseen tulee hakijan täyttää tietyt kriteerit.
Korttikouluttajaksi voi hakeutua esimerkiksi maatilan työsuojeluneuvontaa tarjoavat tahot tai maatilayrittäjä itse.
Apua ja tukea työturvallisuuden toteuttamiseen
Työturvallisuuskeskus tarjoaa avuksi maksuttomia oppaita, videoita, verkkokursseja, lomakkeita, tarkistuslistoja ja digisovelluksia. Maatiloille on koottu omat sivut, joista löytyy hyödyllisiä linkkejä ja vinkkejä.
Koulutusta ja kehittämispalveluja
Työturvallisuuskeskuksen työsuojelun peruskursseilta saat perustiedot työturvallisuudesta ja sen toteuttamisesta. Kehittämispalvelut ja tilauskoulutukset mahdollistavat palveluiden räätälöinnin työpaikkakohtaisesti.
Muistilista työnantajan keskeisistä lakisääteisistä velvoitteista
- Riskinarviointi: Tunnistaa ja arvioida järjestelmällisesti kaikki omalla tilalla esiintyvät vaarat ja suunnitella toimenpiteet vaarojen poistamiseksi ja/tai hallitsemiseksi yhdessä työntekijöiden, työterveyshuollon sekä tarvittaessa esimerkiksi koneturvallisuuden asiantuntijoiden kanssa.
- Laatia näistä vaaroista, tehtävistä toimenpiteistä ja työsuojelutyön käytännön toteutuksen järjestämisestä kuvaus eli työsuojelun toimintaohjelma.
- Perehdyttää kaikki huolellisesti siten, että jokainen osaa tehdä työnsä turvallisesti.
- Huolehtia, että työntekijän työterveyttä ja työkykyä vaarantavat tekijät on huomioitu myös työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa.
- Kuulla ja osallistaa työntekijät mukaan työpaikan työturvallisuuden kehittämiseen. Työnantajan on tiedotettava mm. työntekijöiden oikeudesta valita työsuojeluvaltuutettu.
- Valvoa työympäristön olosuhteita, tilaa ja mm. työtapojen turvallisuutta jatkuvasti. Työsuojelu on jokapäiväistä ja jatkuvaa, ei kertaluonteinen suoritus. Valppaudesta ei voi tinkiä.
- Tutkia sattuneiden tapaturmien ja läheltä piti -tilanteiden juurisyy, korjata puutteet ja tiedottaa työntekijöille. Ilmoitusvelvollisuus vakavista tapaturmista työsuojeluviranomaiselle ja poliisille.
Ota yhteyttä!
Päivi Sarmala
Erityisasiantuntija, maatalousalat
paivi.sarmala@ttk.fi(siirryt toiseen palveluun)
040 560 9126